Ravijoen VPK 90 v.

Ravijoen VPK täyttää 90 vuotta – Talkoorahoilla 70-luvulla hankittu paloauto on käytössä edelleen

Yhdistyksen väki hankki 70-luvulla talkoorahoilla auton, joka on toiminnassa edelleen. Autoa esittelivät Ravijoen VPK:n aseman päällikkö Teemu Kuokka (vasemmalla) ja yhdistyksen puheenjohtaja Juha Koso. Kymen Sanomat 26.6.2021

Ravijoen kuohuja joulukuussa 2020, kuva Raine Kuokka

Ravijoen talvea huhtikuussa 2020, kuva Kaisa Kuokka

Vahtivuori

Ravijoen Vahtivuoren 15-metrinen pystysuora kallioseinä muodostaa näyttävän luonnon oman taustan uudelle esiintymis- ja tapahtuma-areenalle konsertteja tai vaikkapa häitä ja perhejuhlia varten.  Alueelle on rakennettu myös katsomot ja luontokeittiö sekä parennettu pysäköintiä, valaistusta ja tietä.

Ravijoen Vahtivuori syyskuussa 2019, kuva Timo Kuokka

Vahtivuoren uumenissa sijaitsee myös Salpalinjan kk- ja majoitusluola. Luolaan olisi mahtunut vajaat sata miestä majoittumaan. Mäessä on myös tulenjohto- ja 30 miehen majoituskorsut. Viereisellä Harjun Hovin pellolla on Salpa-aseman  yksi hulppeimmista paikallaan säilyneistä  kiviesteistä.

Kelo Vahtivuoren päällä syyskuussa 2019, kuva Timo Kuokka

Ravijoen mittapato

Ravijoen mittapato on seurannut veden valumaa jo 60 vuotta – ilmastonmuutos näkyy tuloksissa

Vesitaloussuunnittelija Juha Helin kahlasi poistamaan padon mittausta häirinneen ajopuun, kun hän suoritti mittapadon vuosihuollon marraskuun alussa. Kaakonkulma 20.12.2018

Kuokan Sukuseuran perustaminen

Kuokan Sukuseuran perustava kokous pidettiin Ravijoen Kuokanmäellä 6.6.1987.  Sukuseuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ja esimieheksi  valittiin Raine Kuokka.

Lääninrovasti Lauri Leikkonen toi seurakunnan tervehdyksen sukuseurallemme. Hän tulikin monelle sukulaisellemme hyvin tutuksi toimittuaan ensin seitsemän vuotta Virolahden seurakunnan kappalaisena ja sen jälkeen vielä 20 vuotta sen kirkkoherrana.